Ilmainen toimitus yli 50€ ostoksille!

Norse Skis -fiilistelyt Rukalta

Norse Skis -fiilistelyt Rukalta

 / Toffi Berger 20. marraskuuta 2020 

Marraskuun puolivälissä saimme vihdoin odotetut Norsen The Enduro ja The Freeride -mallit kokeiluun. Olosuhteet Rukan ensilumen peittämillä rinteillä olivat mainiot. Päästiin laskemaan sekä loskaa, manchesteriä että kovia rinteitä. Rinteiden ulkopuolelle ei tällä kertaa ollut asiaa.

The Enduro

The Enduro joka on 100mm vyötäröltään, toimii yllättävän hyvin sekä rinteessä että parkissa. Suksi on samalla leikkisä ja vakaa. Turhaa tärinää ei havaittu, vaikka suksi omaa pitkät ja pehmeät rokkerilinjat. Enduro on kuin kotonaan pitkissä leikkaavissa käännöksissä. Rokkeriedensä ansiosta suksen voi myös helposti heittää poikittain ja vaihtaa rytmiä hetken mielijohteesta. Yllättävintä oli se, kuinka hyvin suksen saa vietyä lyhyisiin leikkaaviin käännöksiin. Tämä vaatii kuitenkin, että laskija osaa käskeä suksea kunnolla, jotta käännöksen saa alkuun. 

Loskassa ja normirinneoloissa Enduro on mitä mainioin suksi. Innolla odotan kuitenkin, että sitä pääsee testaamaan myös randolle ja pehmeässä lumessa. Jäällä se pärjää myös, vaikkakin tämä suksi ei ole luotu kivikovalle alustalle. Parkissa Enduron suhteellisien kevyt paino (1,825kg/ 180cm) ja siteen asennuskohta (-8cm keskeltä) teki parkkipyörähdyksistä hauskoja lisäyksiä laskupäivään.  

Kaiken kaikkiaan Norse The Enduro on todella monipuolinen ja hauska yleissuksi jolla voi laskea sekä lähirinteessä että syvässä lumessa. Atomicin Shift -siteellä varustettuna se on oivallinen randosuksi kaikkiin olosuhteisiin!

The Freeride

Norsen leveämpi malli, The Freeride, on 110mm vyötäröltään. The Freeride on selkeästi tehty laskettavaksi syvässä lumessa eivätkä Rukan erittäin rinnepainotteiset olosuhteet tarjonneet parhaimipia mahdollisuuksia tämän mallin testaukseen. Suksi on melko samankaltainen kuin Enduro. Molemmilla on samantyyliset pitkät rockerilinjat, mutta siinä missä leveys tuo tiettyä rauhallisuutta sen aiheuttama lisäpaino rokottaa ketteryydessä.  Suksi toimii kuitenkin mukavasti rinteessäkin. Pitkät leikkaavat käännökset toimivat loistavasti ja suksi on yllättävän monipuolinen kokoonsa nähden. Suksi on erittäin hyvin vaimennettu ja kun Freeridellä cruisaa, rinteellä huomaa että vauhtikestävyys on huippuluokkaa.

The Freeride on puhdas vapaalaskusuksi jolla voi pitää hauskaa myös rinteessä. Odotamme innolla tulevia testejä, jotka tullaan suorittamaan The Freeriden sydänmailla: takamaastossa syvässä lumessa pöllytellen.